AJANKOHTAISTA |

Uudet kirjanpito- ja raportointivelvoitteet liian nopeasti voimaan – YTP lausui jäteasetuksista

Uusittu jätelaki astui voimaan heinäkuussa. Jätealan asetukset uusitaan syksyn kuluessa. Asetuksia koskevalla lausuntokierroksella  YTP kiinnitti erityistä huomiota erilliskeräyksen järjestämiseen ja uusiin raportointivaatimuksiin. 

Osana EU:n jätesäädöspaketin voimaan saattamista jäteasetus uusitaan kokonaisuudessaan ja lisäksi muutetaan muita jätealan asetuksia. Jäteasetus sisältää uudet erilliskeräysvelvoitteet ja esimerkiksi uusia kirjapito- ja raportointivaatimuksia jätettä tuottaville, kuljettaville ja käsitteleville yrityksille.

EU vaatii jäsenmaita pitämään aiempaa tarkemmin  kirjaa jätteistä. Tällä varmistetaan, että jätteet päätyvät asianmukaisesti käsittelyyn ja kierrätykseen. Käytännössä vaatimukset kohdistavat jätettä tuottaviin yrityksiin ja jätteen kuljettajiin ja käsittelijöihin, jotka raportoivat tiedot viranomaisille. Ympäristöministeriö ehdottaa, että uudet vaatimukset astuisivat voimaan jo ensi vuoden alusta.

YTP pyytää lausunnossaan voimaantulon siirtämistä vuodella, jotta yritykset ehtivät tehdä tarvittavat muutokset omiin järjestelmiinsä. Myös valtionhallinnossa varaudutaan parhaillaan järjestelmämuutoksiin. Viranomaisjärjestelmien tulee olla uusien vaatimusten mukaiset vasta vuonna 2023.

Jäteasetuksessa säädetään myös uusista erilliskeräysvaatimuksista. Sekä kotitalouksien että yritysten tulee lajitella esimerkiksi pakkaus- ja biojätteet. Vaatimukset olivat tiedossa, kun jätelakia käsiteltiin eduskunnassa.

Lajittelun lisääminen on edellytys kierrätyksen onnistumiselle. YTP on ehdottanut, että pakkausjätteiden laajamittainen kiinteistökohtainen keräys aloitettaisiin ensin vain isoissa taajamissa. Tällä olisi kustannuksia suitsiva vaikutus ja rajaus jättäisi myös pk-kokoluokan yrityksille toimintamahdollisuuden jätehuollon järjestelmämuutoksessa. Pakkausten keräys on lisääntynyt koko maassa ilman pakottavaa sääntelyä.

Lisäksi YTP kannustaa aloittamaan biojätteen keräyksen isoissa taajamissa jo vuoden 2023 alusta, eikä vasta kolmen vuoden kuluttua. Sekajäte sisältää vielä runsaasti biojätettä, joka pitäisi saada talteen jotta Suomi täyttää EU:n asettaman kierrätystavoitteen yhdyskuntajätteelle.

Myös rakennus- ja purkujätteen lajitteluvaatimukset kiristyvät jotta 70 %:n kierrätystavoitteeseen päästään.

Lue YTP:n lausunto kokonaisuudessaan tästä

 

YTP:n jäsenyritykset pääsevät tutustumaan lausuntojen sisältöön extranet-palvelussamme https://kemiaextra.fi

Scroll to Top