AJANKOHTAISTA |

Suomi siirtyy modernin muovinkierrätyksen kärkeen-Lassila & Tikanojan Muovinaattori

YTP:n jäsenen Lassila & Tikanojan 5.9.2019 avattu muovinkierrätyslaitos Merikarvialla on yksi Pohjois-Euroopan moderneimmista jätemuovinkäsittelylinjastoista. Muovinaattoriksi nimetyn linjaston myötä entistä haasteellisemmat muovijätteet saadaan tehokkaasti hyödynnettyä kotimaisen muoviteollisuuden tarpeisiin.

Merikarvian laitos on ollut Suomen suurin yritysmuovien käsittelijä jo aiemmin, mutta nyt Muovinaattorin avulla laitoksen käsittelykapasiteetti tuplaantuu 20 000 muovitonniin vuodessa.
Laitoksen tuottamalla uusiomuovilla pystytään korvaamaan neitseellisen muovin valmistusta ja täten säästämään yli 400 000 tynnyriä öljyä vuodessa.

Kun uusien muovituotteiden valmistuksessa käytetään uusiomuovia neitseellisen raaka-aineen sijasta, ilmastopäästöjä jää syntymättä jopa 40 000 tonnia, mikä vastaa noin 4000 suomalaisen vuosittaisia päästöjä. Lisäksi päästöt vähenevät, kun jätemuovi saadaan pois poltosta.

”Muovin saaminen kiertoon on tärkeää Suomen kiristyvien kierrätys- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi ja kiertotalouden edistämiseksi. Kiertotalouden tavoitteena on vähentää riippuvuutta neitseellisistä raaka-aineista ja hyödyntää nykyistä tehokkaammin olemassa olevaa materiaalia. Muovin tehokkaammasta kierrätyksestä hyötyvät sekä ympäristö, ilmasto että kotimainen teollisuus”, sanoo Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Eero Hautaniemi.

”Muovinaattorin viitoittamana Suomi näyttää esimerkkiä muille. Uuden linjaston avulla saamme yhdessä asiakkaidemme kanssa yhä suuremman osan suomalaisissa yrityksissä syntyvästä muovijätteestä kierrätettyä uusien tuotteiden raaka-aineeksi kotimaamme rajojen sisällä. Näin arvokas materiaali ei tuhoudu polttamalla tai kulkeudu Aasiaan muiden murheeksi”, Hautaniemi toteaa.

Lue lisää Lassila & Tikanojan tiedotteesta: https://www.lt.fi/fi/media/tiedotteet/suomi-siirtyy-modernin-muovinkierratyksen-karkeen-muovinaattorin-myota

Scroll to Top