AJANKOHTAISTA |

Lausunto luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla

Ympäristöteollisuus ja -palvelut YTP ry edustaa noin kuuttakymmentä jätehuollon osaamista ja palveluita tarjoavaa yritystä, joista osan toimintaan esillä oleva muutosehdotus vaikuttaa. Luonnos koskee uutta hajajätevesiasetusta, joka tulee kumoamaan vielä voimassa olevan hajajätevesiasetuksen (209/2011). Asetus säädetään ympäristönsuojelulain (527/2014) luvun 16 ”Jätevesien käsittely ja johtaminen viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla” muutettujen ja lisättyjen säännösten nojalla. YTP kiittää mahdollisuudesta saada tulla kuulluksi asiassa.

Asetusmuutos on osa hajajätevesilainsäädännön uudistusta, jossa aiemmin asetuksessa olleita säännöksiä on siirretty lakiin. Samalla säännöksiä on muokattu uudistukselle asetettujen yhteiskunnallisten tavoitteiden vaatimalla tavalla. Keskeistä on sääntelyn yksityiskohtaisuudesta luopuminen ja säännösten kokonaismäärän vähentäminen.

Asetus vaikuttaa selkeältä, mutta osittain säännökset ovat tulkinnanvaraisia, mikä voi hankaloittaa esimerkiksi suunnittelijoiden työtä. Jotta erilaisia tulkintoja ei synny, viranomaisneuvonnan ja -ohjeiden rooli on tärkeä. Esimerkiksi 6 § kohdan 4 perusteella suunnitelmaan sisällytettävät tiedot jätevesijärjestelmän purkupaikan läheisen pinta- ja pohjaveden korkeudesta tulisi perustua riittäviin lähtötietoihin. Katsomme, että perustelumuistiota on tarpeen täsmentää mm. tältä osin, jotta ohjeistustyö sekä itse suunnitelmat voidaan tehdä tasavertaisesti eri henkilöiden toimesta.

YTP:n jäsenyritykset pääsevät tutustumaan lausuntojen sisältöön Extranet-palvelussamme. Osa lausunnoista löytyy alla linkitettynä. Mikäli olet kiinnostunut lausunnoistamme, joita ei ole linkitetty sivuillemme, ota meihin yhteyttä.

LAUSUNTO

Scroll to Top