AJANKOHTAISTA |

Korkea kierrätysaste vaatii muutakin kuin nykymallin viilaamista

EU:n kiertotalouspaketti asettaa kunnianhimoiset tavoitteet kierrätysasteen nostamiselle.

Yhdyskuntajätteessä tavoitellaan 60 prosentin kierrätysastetta 2030 mennessä ja pakkausjätteelle 70 prosentin kierrätysastetta. Tavoite on kova, sillä samalla muuttuu myös kierrätysasteen laskentamalli. Jatkossa kierrätysasteessa huomioidaan vain aidosti kierrätetty materiaali, siinä missä nykyiset tilastot kuvaavat kerätyn materiaalin määrää. Laskentamallin muutos pudottaa tietyissä jakeissa kierrätysastetta enimmillään jopa 10-20 prosenttiyksikköä.

Tällä hetkellä eri maat suunnittelevat moninaisia keinoja kierrätysasteen saavuttamiseksi. Mukana on paljon hyviä keinoja, joiden vaikuttavuus on merkittävä, ja toisaalta keinoja, jotka ovat luonteeltaan kosmeettisia. Tehokas keino on esimerkiksi erilliskeräyksen lisääminen. Lainsäädännön muutokset kuntien ja yksityisten toimijoiden vastuissa ja jätteiden kuljettamiseen liittyvät kysymykset eivät nosta merkittävästi kierrätysastetta.

Kierrätysasteen nostaminen tehokkaasti ja kestävällä tavalla vaatii systeemisiä muutoksia. Tällä hetkellä keskitymme Suomessakin liikaa tekemään nykyisestä lineaarisesta mallista tehokkaamman. Lineaarista ”take-make-waste” -mallia tehostamalla kierrätysasteella on katto, joka on todennäköisesti alempana kuin vuodelle 2030 asetetut tavoitteet.

Tällä hetkellä muutokset ovat liian pistemäisiä ja irrallisia ollakseen vaikuttavia isossa mittakaavassa. Tästä hyvänä esimerkkinä on kertakäyttömuovidirektiivi, joka ei vaikuta käytännössä ollenkaan kiertotalouden toteutumiseen eikä hiilidioksidipäästöjen vähentämiseen. Direktiivi ei esimerkiksi ota kantaa kertakäyttömuoveja korvaavien materiaalien ympäristökuormaan. Muovia korvataan myös monilla materiaaleilla, joiden ympäristökuorma on korkeampi kuin muovilla.

Systeemitason muutos alkaisi siitä, että tuotteet ja pakkaukset kantaisivat niiden ympäristövaikutusten kokonaiskustannukset. Tällä hetkellä esimerkiksi monien tuotteiden korjaaminen on merkittävästi kalliimpaa kuin uuden tuotteen ostaminen. Todellisuudessa, kun huomioidaan vaihtoehtojen ympäristökuorma, huomataan, että korjaaminen olisi merkittävästi edullisempaa. Ja kyse ei ole laskennallisesta kustannuksesta vaan todellisesta kustannuksesta, joka tällä hetkellä kertyy seuraavien sukupolvien maksettavaksi.

Todelliset kustannukset huomioivan mekanismin rakentaminen on äärimmäisen haastavaa jo pelkästään EU-tasolla, saati sitten globaalisti. Kolmella keinolla päästään jo pitkälle:
1) Vaikuttaminen arvoketjun alkupäähän. Pakkausten ja tuotteiden suunnittelu kierrätettäviksi sanktioiden ja kannustimien avulla.
2) Korkeat kierrätystavoitteet ja erilliskeräys. Mitä puhtaampana materiaalit saadaan talteen, sitä paremmin ne saadaan takaisin kiertoon korkealaatuisina tuotteina.
3) Jätteen dumppaamisen estäminen EU:n ulkopuolelle. Tällä hetkellä muovin osalta tilanne on jo parantunut, mutta esimerkiksi elektroniikkaromua laivataan edelleen EU:n ulkopuolelle puutteellisesti käsiteltäväksi. Näin voi käydä myös esimerkiksi sähköautojen akuille, jos lainsäädäntöä ja valvontaa ei paranneta.

Tämän raamin sisällä markkinat hoitaisivat materiaalien kierrätyksen korkean jalostusarvon käyttötarkoituksiin mahdollisimman tehokkaasti.

Kalle Saarimaa

Kirjoittaja on Fortumin kierrätys- ja jäteliiketoiminnan johtaja ja YTP:n hallituksen puheenjohtaja.

Scroll to Top