AJANKOHTAISTA |

Kierrätyskauppa ohjaa tavarat uudelleenkäyttöön

YTP:n jäsenyritys Lakeuden Ympäristöhuolto Oy on avannut nettiin uudenlaisen kierrätyskaupan. Kaupassa myydään käytettyjä tavaroita, kierrätysmateriaaleja ja jätteenkäsittelykoneita. Uusiokäyttöön soveltuvia materiaaleja ja tavaroita löytyy esimerkiksi sisustajille, puutarhureille tai kodin remonttireiskoille. Kaupassa myydään myös sekä uusia että käytettyjä jäteastioita ja oheistuotteita.

Kierrätyskauppa ohjaa tavarat uudelleenkäyttöön

Lakeuden Ympäristöhuolto Oy:lle vastaanotetut kuormat, materiaalit ja tavarat lajitellaan ja eri jakeet ohjataan ensisijaisesti uudelleenkäyttöön ja kierrätykseen, toissijaisesti energiantuotantoon ja jos hyödyntäminen ei ole mahdollista, viimeisenä loppusijoitukseen. Idea kierrätyskaupan perustamisesta syntyi, kun yhtiö sai Ylistaron Teräsmäessä sijaitsevalle lajittelulaitokselleen uuden ympäristöluvan. Luvan yhtenä edellytyksenä oli, että yritys perustaa materiaalipankin. Uudelleenkäyttöön soveltuvat materiaalit ja tavarat sijoitetaan materiaalipankkiin ja sitä kautta uudelleenkäyttöön. Asiakas antaa mahdolliseen uudelleenkäyttöön erillisen suostumuksensa. Esimerkiksi hylkyyn menneet, mutta täysin käyttökelpoiset ikkunat rakennustyömaalta pyritään sijoittamaan aina ensisijaisesti materiaalipankkiin.

Yhtiön hallintopäällikkö Katja Jänisoja kertoo, että kaupan perustamisesta on vain hyviä kokemuksia. Jos tarvitsee esimerkiksi muutaman tiilen leikkimökin tai koirankopin katon korjaamista varten, meiltä saattaa löytyä jämäpaloja. Kaupasta voi bongata myös patinoituneita ovia ja ikkunoita ja jopa purettuja hirsitaloja.

Jäteasiainhallinnan ryhmäpäällikkö Tuuli Myllymaa Suomen Ympäristökeskuksesta pitää jätehuoltoyritysten verkkokauppatoimintaa erittäin tervetulleena. Myllymaan mukaan se ei ole vielä kovin yleistä. Jätelainsäädännönkin mukaan uudelleenkäyttö on ensisijainen ratkaisu siihen, että tavarat ja materiaalit saadaan jatkamaan elinikäänsä. Myllymaan mukaan varsinaisen jätteen myymistä säätelee tarkka laki. Sen sijaan tavaroiden uudelleenkäyttö, josta Lakeuden Ympäristöhuollon tapauksessakin on kyse, on varsin yksinkertaista.

Kierrätyskauppa löytyy verkosta ja myös facebookista osoitteessa kierrätyskauppa.fi.

Scroll to Top