AJANKOHTAISTA |

Jouluinen kiertotalouskokeilu ylitti kaikki odotukset

Kinkkutempun nimellä kulkeneen kiertotalouskokeilun tavoitteena oli houkutella ihmisiä palauttamaan ylijääneet kinkun paistinrasvat ja valmistaa niistä uusiutuvaa dieseliä. Kinkkurasvoja palautettiin noin 12 000 kiloa ja ne ovat parhaillaan jalostusprosessissa. Kaikki dieselistä saatava myyntitulo lahjoitetaan hyväntekeväisyyteen.

Jouluna 2016 lanseerattu, Kinkkutempun nimellä kulkenut kiertotalouskokeilu on päättynyt ja ylittänyt kaikki odotukset. Kemianteollisuuden kahvipöytäkeskustelusta alkunsa saanut kampanja kasvoi monen yrityksen ja yhteisön yhteisprojektiksi, jossa haluttiin jouluisella tavalla kasvattaa ihmisten tietoa kiertotalouden mahdollisuuksista. Myös YTP osallistui kokeilun ideointiin.

Kinkkutempun tavoitteena oli kerätä ihmisten kinkun paistamisesta ylijääneitä rasvoja ja valmistaa niistä Neste My uusiutuvaa dieseliä, jonka hiilijalanjälki on fossiilisen dieseliin verrattuna jopa 90 % pienempi. Kinkkurasvoista jalostettu uusiutuva diesel myydään Nesteen asemilla. Neste lahjoittaa tuotteen arvon vähävaraisia perheitä auttavalle Hope ry:lle ja hyväntekeväisyysurheilujärjestö Iceheartsille.

Kinkkurasvoja palautettiin yhteensä 12 000 kiloa. Niistä valmistetulla uusiutuvalla dieselillä voisi ajaa neljä kertaa maapallon ympäri.

YTP:n ja Kemianteollisuuden lisäksi Kinkkutempussa on ollut mukana iso joukko toimijoita. Keräyspisteet sijaitsivat pääosin K-ruokakauppojen pihoilla tai Rinki-ekopisteillä, ja Lassila & Tikanoja hoiti keräysastioiden kuljetuksen. Ensiksi rasvat kuljetettiin Honkajoen tehtaalle, missä niitä esikäsiteltiin. Tämän jälkeen rasva kuljetettiin jalostettavaksi uusiutuvaksi dieseliksi Nesteen Porvoon jalostamolle. Kinkkurasvoista valmistettu uusiutuva diesel myydään Nesteen asemilla Neste My uusiutuvan dieselin osana. Vesilaitosyhdistys ja Maa- ja kotitalousnaiset ovat toimineet kampanjassa neuvoa-antavassa roolissa.

Scroll to Top