AJANKOHTAISTA |

Budjettiriihen ilmastokirjauksista kannusteita kiertotalousalalle

Hallitus sai vuoden 2022 talousarvioneuvottelut päätökseen torstaina 9. syyskuuta. Osana neuvotteluja hallitus linjasi myös hiilineutraaliuden saavuttamiseen liittyviä toimenpiteitä.

Suomen hiilineutraaliuteen 2035 vielä tarvittavat päästövähennykset toteutetaan päästökauppasektorilla ilmasto- ja energiastrategian sekä taakanjakosektorilla keskipitkän aikavälin ilmastosuunnitelman puitteissa.

Jätehuolto kuuluu taakanjakosektorille, jossa tarvitaan jo aiemmin päätettyjen toimien lisäksi vähintään 5,3 megatonnia päästövähennyksiä vuoteen 2030 mennessä ja tämän jälkeen vähintään 2 megatonnia päästövähennyksiä vuoteen 2035 mennessä.

Kiertotalousalalla lisäpäästövähennyksiä tavoitellaan seuraavasti: jätteiden käsittely 0,2 Mt vuoteen 2035 mennessä, jätteenpoltto ja muovin kierrätys 0,1 Mt sekä biokaasun edistäminen 0,1 Mt vuoteen 2030 mennessä.

Ilmasto- ja kiertotalousratkaisuja rahoitetaan valtion vuoden 2022 budjetissa 4,4 miljoonalla eurolla.

Päästövähennyksiä jätteenpoltosta, lisää kysyntää kierrätysmuoville

Hallituksen tavoitteena on laatia maaliskuuhun 2022 mennessä kokonaisuus, jolla jätteenpolton päästöjä vähennetään kolmanneksella. Yhdyskuntajätteitä polttavien laitosten kasvihuonekaasupäästöjen vähentämiseksi valmistellaan vapaaehtoinen sopimus eli ns. green deal, jonka tavoitteena on kääntää jätteenpolton päästöt laskuun koko jätearvoketjuun vaikuttamalla. Lisäksi pilotoidaan hiilidioksidin talteenotto- ja varastointitekniikoita jätteenpolton yhteydessä.

– Jätteenpolton vähentäminen on tärkeää niin ilmastotavoitteiden kuin kierrätystavoitteidenkin näkökulmasta. Energiasektorin sähköistyminen vähentää polttamista, ja samalla saadaan edistettyä materiaalien kierrätystä, YTP:n toimitusjohtaja Otto Lehtipuu kommentoi.

Kierrätysmuovin kysynnän lisäämiseksi selvitetään kierrätetyn muovin käyttövelvoitetta muoviteollisuudelle, tuetaan muovin kemiallisen kierrätyksen tutkimusta, kehitystä ja tuotannollisia investointeja sekä laaditaan alan green deal muovin kierrätyksen edistämiseksi.

– Kierrätysmuovin kysynnän lisääminen on avainasemassa uuden markkinan luomisessa. Käyttövelvoitteet ovat hyvä keino edistää kierrätysmuovin käyttöä, Lehtipuu toteaa.

Jäteveron veropohjaa laajennetaan vuoden 2023 alusta alkaen. Lisäksi arvioidaan tarve edistää tavoitetta jätteenpolton verolla. Tarkemmista yksityiskohdista päätetään kevään 2022 kehysriihessä.

– Lajittelemattoman sekalaisen jätteen verotus kannattaisi myös selvittää. Se vaikuttaa oikeassa kohdassa jätearvoketjua: siellä, missä jätteet lajitellaan tai jätetään lajittelematta, Lehtipuu mainitsee.

Kiertotalouteen kannustetaan myös verotuksella: Kierrätysteollisuus siirretään teollisuuden sähköveroluokkaan vuoden 2022 alusta alkaen. Biokaasu säilyy verottomana muussa kuin liikennekäytössä.

– YTP on erittäin tyytyväinen hallituksen kannustaviin verolinjauksiin, jotka rohkaisevat investoimaan kiertotalousratkaisuihin, Lehtipuu toteaa.

Scroll to Top